Ajatuksia äitienpäivään

Olen kahdeksanlapsisen perheen kuopus ja onnellinen tästä isosta perheestä. Perheen ylläpitäjänä toimivat meidän ihanat vanhempamme ja toisena näistä minun maailman paras äitini. Äiti huolehti kaikesta, kutoi ja ompeli vaatteet, sekä valmisti maailman parasta kotiruokaa meidän omalta tilaltamme. Kaiken tämän työn ohessa hän antoi meille paljon rakkautta, joka on kantanut meitä tähän päivään saakka.

 

Nyt, kun vanhemmat ovat nukkuneet pois, on heidän antamansa vahvuus jatkunut meidän sisarusten elämässä. Rakkauden määrä on ollut valtavaa ja olen onnellinen siitä, että olen voinut jakaa sen saman tunteen omien lapsieni kanssa. Omia lapsia meille on siunaantunut kolme ihanaa poikaa, joiden sydämet ovat täynnä kultaa.

 

Äitiys on tunteista vahvin, ja se säilyy vuodesta ja vuodenajasta toiseen. Tunnesiteet vahvistuvat vuosien varrella lasten kasvaessa aikuisiksi.

 

Tänään jo mietin tulevaa - ihaninta maailmassa, minusta tulee pian isoäiti. Rakkaus on jatkuvaa, vaikka tapahtuisi mitä, tunne säilyy. Isoäitinä koen, että tehtävänäni on jatkaa rakkauden voiman säilyttämistä sukupolvelta toiselle ja kertoa lapsenlapsillemme edellisten sukupolvien oppeja sekä tarinoita, joista he saavat vahvaa kivijalkaa elämän poluille.

Rakkautta täältä kaikille ja ihanaa äitienpäivää jokaiselle upealle äidille sekä tulevalle äidille <3